Hyvää joulua. Hyvää uutta vuotta. Hyvää hääpäivää. Hyvää syntymäpäivää. Hyvää nimipäivää. Tuliko ne juhlittua. Vähän joulua, kinkun luuta kaluttua.

Terveisiä metsästä. Terveisiä suolta. Syvälle on upottu, mutta ei suohon, se on jäässä. Jäässä on vähän muukin, vesiputki ja punajuuret kellarissa. Suntti on jumissa, kiertovesi ei liiku. Jarrunesteet lorisi tielle, se siitä ympäristörikoksesta. Tankopurkain on sykkyrällä kuin käärme aavikon helteessä. Nyt ei ole hellettä, vain ilmastomuutoksen pakkanen. Villapaita risana ja villasukan pohja puhki. Liityin Facessa parsintaryhmään, mutta inspiraatio odottaa.

Mitä kuuluu. Hyvää kuuluu, pakastimessa on vielä lanttu- ja perunalaatikoita, mutta jatkuuhan kirkollinen joulunaika kynttilänpäivään asti. Joululaulujen kuuntelu loppui jouluun, ei tehnyt enää välipäivinä yhtään mieli härkää heiniä mutustelemaan, märehtimään.

Heräsin talviunesta, kun vanha tuttu pitkää, vuosia, hiljaisuudessa ollut laittoi viesti, kutsui käymään. Enpä ole koko talvena käynyt kylässä, kirkossa vain. Odotan sitä päivää kun menen tutulla käymään.

Huonekasvit roikkuvat nuutuneina. Ei saa kastella talvella liikaa. Ei. Mutta pitäisi joskus kastella. Miksi en kastele juuri nyt vaan kirjoitan. Muutama syksyn tomaatintaimi on kuollut, mutta muutama on vielä hengissä. Tanskanviennit vesilaseissa.

Islannin rikki värjää taivaan lilaksi, pinkiksi ja violetiksi aamuin illoin. Allakan kuu on jo yli puolenvälin, mutta taivaan kuu on vielä vaille puolikkaasta.

Hyvää yötä. Kai tästä hyvä uni tulee, vaikka aivoni käyvät ylikierroksilla, olen uppoutunut menneisyyteeni, mielessäni on tuhat avointa kysymystä, arvoitusta. Mitä minulta on salattu. Onnistunko koskaan kasaamaan elämäni palapeliä oikein. Minun totuuteni ei välttämättä ole koko totuus. Saanko pitää oman totuuteni vai pitääkö etsiä objektiivisempaa.

 

 

$€