tiistai, 18. tammikuu 2022

Elämää oman itseni kanssa

Tajunta virtaa, osa kuusi.

 

Tämä nykyelämä on menneisyyden tuottama kypsä hedelmä ja samalla hautoo lämmössään tulevaisuuden munaa. Tässä hetkessä on eilisen ja huomisen ajaton leikkauspiste, siinä elää samanlainen vapaus sekä menneisyyteen että tulevaisuuteen.

Pettymykset opettavat minulle, että olen hidas oppimaan. Aina uudelleen ja uudelleen hakkaan päätäni samaan seinään.

Kun on päässyt huipulle, pienikin lipsahdus voi syöstä kuolemaan.

Valitsin oman itseni ja sain aikaan kaaoksen, koska en valinnut Jumalan käden suojelusta.

Millainen olisi maamme lakikirja ilman Jumalan kymmentä käskyä, millainen olisi moraalimme ilman Jumalan lakia.

Mitä sillä on merkitystä, että mitä vääriä valintoja, hairahduksia ja syntejä olen tehnyt menneisyydessäni. Ainoastaan sillä on merkitystä, jos niillä on edelleen taipumusta toistua, en ole päässyt niistä eroon.

Onko yksi suurimmista ongelmistani se, että en osaa kuunnella. Kyllä kuulen, mutta en tarkkaile ilmeitä ja eleitä, en ymmärrä vihjausten merkitystä. Ja toisaalta, kun puhun itse, en osaa lähettää sanojani tukevia merkkejä. En osaa päätellä, että haluaako puhuja sanoa sen mitä sanat ilmaisevat, vai onko hänellä muu viesti, ehkä jopa päinvastainen.

Kun kaivan esiin muistoja, myös niitä vähemmän kivoja todellisista virheistä pikku munauksiin, niin teenkö samalla itseni kykenemättömäksi itseni ihailuun.

Minun pitäisi olla koko ajan Jumalan yhteydessä, Hänen tahtonsa alla, sillä heti kun katkaisen yhteyden, olen menossa väärään suuntaan harrastamaan tyhjän puhumista, kehuskelemaan itseäni, panettelemaan tuttujani, kertomaan juttuja, joiden todenperäisyydestä ei ole varmaa tietoa.

Miten kaukana tämä arkielämä ja juhlanaikakin on siitä mitä viisaat sanovat mystiikaksi. En myöskään näy hempeää romantiikkaa ja kynttiläillallisia, kun istumme sohvalla vierekkäin ja katsomme kymppiuutisia.

Vaatii jonkinlaista ankaruutta itseä kohtaan, jotta pystyy olemaan lempeä ja auttavainen toisia kohtaan.

Onko minun sitten tärkeämpää päästä selville oman käytökseni vaikuttimista, kuin keskittyä ymmärtämään toisten ihmisten käyttäytymien syitä.

Joustavuus elämän ratkaisuissa ei merkitse sitä, että olisin pelkuri, minulta puuttuisi rohkeutta.

Liian suuren lahjan saaminen polttelee mieltä, varsinkin kun tiedän sen antajan panostaneen lahjaan paljon aikaansa ja varojaan. Se aiheuttaa minulle paineita vastaavanlaisen lahjan hankkimiseen hänelle. Mahdotonta, en osaa, en tiedä mistä hän pitää. Ei sen väliksi, ei sillä ole merkitystä, antoihan Jumalakin meille lahjaksi Ainoan Poikansa, eikä meillä ole antaa hänelle kuin syntinen sydämemme. Kun saan mielestäni liian arvokkaan lahja, voin lievittää tuskaani sillä, että annan siitä osan eteenpäin jollekin toiselle.

 

kuvio5.jpg

 

$€

tiistai, 18. tammikuu 2022

Elämää oman itseni kanssa

Tajunta virtaa, viides osa.

 

Murheet, epäonnistumiset ja pettymykset pyörivät mielessäni, mutta ne menettivät suuren merkityksensä, kun aika antoi armollisuutta katsoa niitä kauempaa ja Jumala antoi oikeat vertailukohteet, joita katsomalla tajusin, että omat asiani ovat varsin pieniä ja mitättömiä verrattuna suuriin kysymyksiin.

Kypsyn enemmän ihmisenä, kun tyydyn siihen mitä saan, vaikka kohtaloon en uskoisikaan. Olenko saanut kaiken, mitä olen halunnut. Olenko saanut paljon vai halunnut vähän. Tajuan sen, että kaikki ei ole omassa vallassani. Kun luotan Jumalaan ja olen heittäytynyt Hänen käsiinsä, siksi olen vapaa toisten ihmisten kritiikiltä, solvauksilta, pahoilta katseilta, vahtaamiselta, juoruilta, huutelulta, narinalta, kyttäilyltä, kaikelta valvonnalta.

Jos olisin vapaa, kykenisin lähtemään taakseni katsomatta, mutta olen kaukana vapaasta, sillä pysyn paikallani ja halua vain katsella taakseni, muistella, kirjoittaa muisteluita, pohtia sitä, että miten olen tullut tähän tilanteeseen. Miksi en vapauta itseäni muistelusta, unohda menneisyyttäni ja katso eteenpäin maalaillen kivoja haaveita koronan jälkeisestä elämästä. Miksi en uskalla sanoa – kyllä, jos haluan sanoa sen, miksi en uskalla sanoa – ei, jos haluan sanoa sen.

Nöyryys ei ole sitä, että kuljen farisealaisuuden naamio kasvoillani. Enhän minä ole mitään, kaikki työni ovat Jumalan silmissä syntiä, sillä en ole tehnyt niitä Hänen kunniakseen, vaan omaa kunniaani, hyvinvointiani ja toimeentuloani ajatellen. Vaikka minä en ole mitään, on Jumala minussa. Kiitos.

Kun luotan toiseen ihmiseen, mielessäni vaanii kuitenkin petollisuuden varjo. Käykö kuitenkin niin, että aika paljastaa tuon toisen varjopuolet.

Pitäisikö minun opetella sanomaan sanottavani lämpimämmin, hienovaraisemmin, rauhallisemmin ja hiljaisemmin muut ihmiset huomioiden. Mutta jos liikaa pohdin sanojani, joka kantilta, en saa koskaan sanottua mitään.

Mistä saan henkistä tukea, jos teen valintani vain itseäni ajatellen.

Olisi hienoa saada hommat ja asiat valmiiksi: muistelu kirjoitettua, liiteriin ovet ja kaikkea sellaista. Mutta kun kaikki roikkuu puolivalmiina, kyllä aloitettu on, mutta, mutta. Jospa päätän, että mitään uutta ei saa aloittaa ennen kuin kaikki aloitetut on valmiina. Tai parempi niin, että yksi valmis antaa luvan yhden uuden aloittamiselle.

 

kuvio.jpg

 

$€

 

maanantai, 17. tammikuu 2022

Elämää oman itseni kanssa

Tajunta virtaa, neljäs osa.

 

Mitä on elämä. Kuolemaa, sairautta, kiukkua, kidutusta, vihaa, köyhyyttä, hätää, nälänhätää, sotaa, pahuutta, valheita, rikoksia, hylkäämistä, petoksia. Missä on syntymän ilo, terveys, hyväntuulinen auttaminen, yltäkylläisyys, rikkaus, totuus, rehellisyys, huolehtiminen, luottamus ja pyyteetön rakkaus.

Etsin vain omaani. Haluan, että minua arvostetaan. Haluan nauttia elämästä. Mutta onko elämä nautintoja varten. Eikö se riitä, että Jumala on tehnyt minusta ainutlaatuisen ja pitää minua suuressa arvossa.

Pitääkö perääntyä, jotta saa pidettyä rauhan yllä. Pitääkö rauhan vuoksi antaa periksi omista mielipiteistä, periaatteista ja ideologioista. Pitääkö seistä sillä paikalla minkä on valinnut, eikä hyppiä paikasta toiseen.

Onko yksinäisyydessä pahinta se, että joudun yksin kantamaan taakkani vai se, etten saa auttaa ketään toista hänen taakkansa kantamisessa.

Vaatiiko toisen kanssa eläminen, ystävyys, täydellistä sopusointua vai ovatko pienet näkemyserot vain hyvästä.

Yksinäisyys antaa tilaa omalle elämälle. Aikaa vapautuu sosiaalisesta toiminnasta. Asettuuko oikea määrä automaattisesti kohdilleen vai kannattaako asiaa pohtia ja säätää

Kerjäänkö tunnustusta. Minkähän takia.

 

kuvio2.jpg

 

$€

maanantai, 17. tammikuu 2022

Elämää oman itseni kanssa

Tajunta virtaa, kolmas osa

 

Miksi yhteyteni muihin ihmisiin on niin vaikeaa. Onko kaikki sosiaalisuuteni suuntautunut vain omaan itseeni. Pidänkö tästä vihaamastani itsestäni niin paljon, etten tarvitse muiden seuraa. Kamala ristiriita, sillä omasta mielestäni en ole olenkaan arvostamisen arvoinen. Minun pitäisi olla paljon parempi ihminen. Periksiantamattomaksi minut tulkitaan, vaikka en mielestäni sitä ole. Pitävätkö jotkut minua pelottavana vaikeasti lähestyttävänä, vaikka itse tunnen janoavani keskustelua. Mielestäni en ole komenteleva justiina tai nalkuttava inttäjä. Miksi minusta sitten joku saa sellainen kuvan. Peilikuvan, joka ei ole todellinen, mutta eihän peili valehtele.

Ennakkoluulotko estävät minua sukeltamasta tuntemattomaan. Elämäni on varsin rajoittautunutta. Missä syy. Vaistotko suojaavat minua vai kokemukseni tuoma viisaus. Estääkö saamani kasvatus rohkeaa toimintaani niin käytännön hommissa kuin sosiaalisesti. Elääkö minussa arasteleva sielu, jonka toimintaa pidän itse hienotunteisuutena. Olenko sosiaalisissa tilanteissa taitamaton, kokematon, vaikka vanha olenkin. Tiedän kyllä, että jos uskaltaisin sukeltaa tuntemattomaan, voisin löytää aarteen. En kuitenkaan uskalla sukeltaa. Pitääkö kaiken olla niin kuin ennenkin on aina ollut. Kaikki uusi on epäilyttävää, koska kenelläkään ei ole kokemusta siitä.

Meille oli kaikki tehty valmiiksi. Meidän ei tarvinnut enää tehdä mitään uudistuksia. Oli meille säilytetty maan itsenäisyys sotimalla, uhrautumalla. Oli raivattu pellot valmiiksi. Oli rakennukset, karja ja koneet valmiina. Miksi esitimme kritiikkiä. Miksi ostimme uuden traktorin. Miksi hajotimme liiterin ja rakensimme tilalle konehallin. Miksi laitoimme pienet maatiaislehmät teuraaksi ja ostimme tilalle isoja liharotuisia. Miksi rakensimme uuden asuinrakennuksen mukavuuksineen, miksi vanha kelvannut. Miksi raivasimme kiviä pelloista, kaivoimme piiriojia ja korjasimme salaojia. Ostimme lisää peltoa. Ostimme lisää metsää. Mitä tuo kaikki tulikaan maksamaan korkoineen ja kuluineen. Aina kun jatkuvasti otetaan velkaa, tulee perikato, tulee konkurssi, sitten menee kaikki talo ja tavarat pakkohuutokauppaan, jäljelle jää vain ihmiset ja ryysyt. Sellainen on tulevaisuus, kun ei tyydytä siihen mitä menneet sukupolvet ovat meille valmiiksi tehneet. Vanhaa pitää arvostaa ja omia vanhempia kunnioittaa.

 

kuvio4%20%282%29.jpg

 

$€

maanantai, 17. tammikuu 2022

Housuista pannunalusiksi

Koska muistelukirjoittamisesta ei tule mitään, pitää raivata rästiin jääneitä tavaralaatikoita. Farkut tuli jo korjattua kaikki käyttökelpoiset, mutta aivan risoja vaatteita on jäljellä. Oli kolmet mun puhkikuluneet collegehousut, leikkasin niistä ohutta kudetta ja virkkasin senttisellä koukulla pannunalusia. Mä tykkään, että on kiva, kun keittiössä hommia tehdessä on joka kipon ja kupin alla jotakin pehmeää, niin ei kirsku ja kolise pöytää vasten, tietysti ovat hyviä kuumankin alla. Tein nuo aivan suurpiirteisesti, leikkasin kuteen saumojen poikki, enkä mitenkään nätännyt kuteen kulmia. Punteista tuli yksi kustakin ja yläosasta myös, eli niitä on yhdeksän kappaletta. Kyllä ne kattiloiden alla oikenevat. Pestä voi jos haluaa, jos ei halua, voi likaantuneen viskata tuleen.

IMG_7138%20%282%29.jpg

 

 

$€