Aina vaan lunta ja pimeää

Kuva ennen myrskyä.

Nyt vähän helpotti. Sain eilen raahattua äitini lääkäriin ja jätettyä terveyskeskuksen vuodeosastolle. Siinä meni kyllä koko eilinen päivä, mutta nyt helpotti henkisesti, joku muukin on vastuussa äitini kunnosta, en yksin minä. Riku Niemisen näköinen lääkäri oli mahtavan pätevä ja ystävällinen. Äiti luultavasti palaa kotiinsa lähiaikoina, mutta arjen sujuminen järjestetään uudella tavalla, se kyllä vaatii, että äiti hyväksyy juttuja, jotka ovat tähän asti olleet hänelle vaikeita tai mahdottomia: ulkopuolisen ihmisen apu, mikroaaltouunin käyttö, sähköpatterin käyttö lämmitykseen ja vaipan käyttö. Mä olen valmis tekemään sen mitä tähänkin asti ja pikkasen enemmän, mutta huolehtiminen syömisestä, vessassa käynnistä ja peseytymisestä ovat mun vetämäni rajan toisella puolella. Sen rajan olen minä ihan itse vetänyt ja sen perustana on monia asioita. En vaan halua sitoa itseäni niin, että olen meiltä kymmenen kilometrin päässä aina, kun äiti tarvitsee ruokaa tai haluaa vessaan. Se siitä ja eteenpäin. Uskon nyt vahvasti, että jatko järjestyy hyvin tavalla tai toisella.

En usko valkeaan jouluun vielä, vaikka lunta on nyt paljon. Mun mies sulattaa kiehuvalla vedellä lumilingon nivelakselia, jotta saisi lingottua yhdeksän kilomeriä tietä. Ei sillä enää niin tarvetta ole, koska äsken mateli pihan läpi tietä pitkin mahtava rivitalon kokoinen pölliauto, kyllä sen jälkiä pääsee täältä Volkkarilla ihmisten ilmoille. Siksi en usko valkeaan jouluun, koska tämä lumi on varsin kevyttä höttöä ja ensi viikon alussa taitaa sataa vettä.

$€